
Suunnitelmissa on pitää mahdollisimman pienet häät, eli kutsutaan vain lähimmät sukulaiset ja ystävät, mutta kun kummankin suvut ovat kohtuullisen suuret, kutsulistalla on tällä hetkellä vajaat 90 henkilöä, mikä on noin kaksi kertaa niin paljon kuin oikeasti haluaisimme. Toisaalta sulhasen sukulaisista tuskin saapuu paikalle edes puolia, koska ikävä kyllä he kokisivat Suomeen matkaamisen liian suureksi vaivaksi. Suomalaisista kutsuvieraista sitten tulisivatkin kaikki, joten vielä on pakko karsia listaa pienemmäksi.
Juhlapaikaksi olemme muutenkin miettineet Suomenlinnan Ruutikellaria, jonne mahtuu maksimissaan 60 henkeä, eli ihan tilankin vuoksi listaa joudutaan vielä karsimaan. Budjetillekin on parempi pitää vierasmäärä pienenä, vaikka emme olekaan näillä näkymin pitopalvelua palkkaamassa, pääasiassa omien allergioitteni vuoksi, mutta myös siksi, että emme halua tarjota varsinaista päivällistä, vaan piknik-tyyppistä lounasta/välipalaa, ja paljon kakkuja ja leivoksia, joiden tekemisessä ei tule olemaan niin paljon vaivaa.
Pienten häiden ainoa huono puoli on se, että olen aina haaveillut meneväni naimisiin Helsingin Tuomiokirkossa, ja sulhaseni kosikin minua kirkon edustalla, mutta tuntuisi tyhmältä jos valtava kirkko olisi aivan tyhjillään. Pitää vielä selvittää kuinka suuri Suomenlinnan kirkko on, jos juhlatkin kerta pidetään saarella.

